8

Miro

Me juostiin pitkin käytäviä ja päädyttiin valaisemattomalle puolelle. Siellä me törmättiin muutamaan muuhun ihmiseen. Tarkemmin sanottuna kahteen naiseen ja yhteen mieheen, joista jokainen näytti säikähtäneeltä. Ari töni koko porukan viereiseen huoneeseen ja aloitettiin kuulustelu: kuka, mitä, miksi? Mies oli Timo, joka oli tullut tänne kaverinsa Elinan tahdosta. Elina oli toinen naisista, joka kuulemma rakasti museoita ja kulttuurielämyksiä ja siksi tahtoi tutustua tehtaaseen. Toinen likka, Maarit, luuli tätä sairaalaksi ja tuli tänne synnyttämään. Nyt naisen supistukset olivat toistaiseksi loppuneet, onneksi, ja se vaikutti pirteältä.

Kun tutustuminen oli ohitse, me lähdettiin etsimään ulko-ovea.
”Noin sivumennen sanoen” Ari kysyi, ”mitä oli se kieli, jota sä solkkasit niille tyypeille. Mä voin tunnustaa puhuneeni ihan selvää espanjaa.”
”Sä kyllä kuulostit ihan Serranon perheeltä” mä tokaisin yrittäen välttää vastaamasta kysymykseen. Ari tyrskähti itseironisesti ja mutisi jotain pakoista telkkarisarjoista.
”Sä et puhu ihan selvää suomea muuten, mikä on toi ihme aksentti sun puheessas?” Sanna kysyi.
”Se johtuu ehkä siitä, että mä en ole suomalainen. Tai ainakaan täysin” mä mutisin. Mun mieleeni tuli epämääräiset naureskelut mun aksentille ja sanavajaudelle. Mutta se oli ollutta ja mennyttä, mä päätin.
”Meidän pitäisi etsiä uloskäyntejä, jos sä Maarit olet synnyttämäisilläsi! Ethän sä täällä voi” Sonja sanoi vaikean näköisenä.
”Kuulostaa hyvältä, mutta älkää nyt siitä huolestuko. Yhtä hyvinhän se vauva voi tulla vaikka viikon kuluttua” Maarit hymyili ja silitteli vaaleanpunaisen topin kiristämää vatsakumpuaan.
”Lähdetään etsimään sitten” Ari tokaisi synkästi. ”Vai mitä Miro ja muut meinaa?” Me kaikki oltiin samaa mieltä Arin kanssa, kukaan ei kai ollut innokas toimimaan kätilönä.