9

Sanna

Koko porukka, eli Miro, Ari, Sonja ja uudet tulokkaat Timo, Elina sekä Maarit halusivat lähteä tutkimaan uloskäyntejä. Itsekin olin kyllä samaa mieltä, mutta mieleni perukoilla velloi epämääräinen kalvava tunne, jonka laatua oli vaikea kuvailla. Samoin kuin nitroglyseriiniä valmistettaessa – minusta tuntui, että hetkenä minä hyvänsä sormeni irtoavat ja pääni räjähtää tuhannen palasiksi. Toisin sanoen minua epäilytti suunnattomasti, olimmeko tulleet tähän tehtaaseen sattumalta, kaikki yhtäaikaisesti. Aseistettujen miesten alkuperä huolestutti minua – tarkkailtiinko meitä parasta aikaa? Kuin ajatuksen tuloksena aloin vilkuilla huoneen nurkkia ja näin pian mitä pelkäsinkin. Valvontakameran.
”Häivytään täältä nyt!” sihahdin ja varoin katsomasta kameraan päin. ”Meitä tarkkaillaan.”
”Joo, noita on täällä vähän missä sattuu” Miro sanoi. Kaikki vilkuilivat ympärilleen, mitä ei olisi tarvittu.
”Älkää nyt katselko niin, että paskiaiset tajuaa meidän huomanneen kamerat! Lähdetään jo” sanoin. Poistuimme huoneesta ja katselimme joka suuntaan vainoharhaisina. Muutaman käytävän matkan kuljettuamme tapahtui mielestäni se, mikä on väistämätöntä suuressa joukossa: Ari ja Miro sanoivat, että meidän tulisi mennä oikealle. Timon, Elinan ja Sonjan mielestä meidän pitäisi mennä vasemmalle. Itse olin Arin ja Miron kannalla, joten sanoinkin:
”Oikea on lähempänä uloskäyntejä. Tulin sieltä päin.”
”Me tultiin vasemmalta! Ja mistä sä tiedät, että et ole mennyt suunnissa sekaisin?” Elina kysyi hyökkäävään sävyyn.
”Tiedämpähän vain” vastasin kylmästi, sillä tiesin suuntavaistoni olevan erinomainen.
”Sannalla on hyvä pointti” Ari jatkoi ajatusta. ”Sitä paitsi ilma tuolla päin vaikuttaa raikkaammalta.”
”Mä ainakin menen tänne päin” Sonja sanoi puolihysteerisessä tilassa ja vaelteli vasenta käytävää kohden. Timo ja Elina katsahtivat meitä kohden, päättivät silti seurata Sonjaa mitään sanomatta. Minä, Ari ja Miro seisoimme paikoillamme hiljaa ja jokainen varmasti miettien, mitä nyt pitäisi tehdä. Hetken kuluttua vasemmasta käytävästä kuului terävä narahdus ja heti perään tukahtunut parahdus.

Käännyimme yhtenä miehenä katsomaan pyörtynyttä Elinaa, jota järkyttynyt Timo piti käsivarsillaan. Muutama metri heidän edessään metallikäytävän seinä oli avautunut paljastaen teräspiikkejä, jotka nyt sojottivat suoraa edesmenneen Sonjan selkäpuolesta. Poloisen tytön selkäranka oli puoliksi ponnahtanut ulos kannattimistaan. Kasvoilla oli erittäin yllättynyt ilme.